Neostudio on parturi-kampaamo Porvoossa

Neostudiossa hiustyyli ja meikki suunnitellaan aina yksilöllisesti juuri sinulle, omaa persoonaasi, hiustesi rakennetta ja toiveitasi kuunnellen.

neostudio hiukset meikki

Neostudiossa olet kokeneissa käsissä

Parturi-kampaajana taustani on vahva. Olen kouluttautunut Pivot Pointissa Helsingissä, IA-diplomikosmetologiksi Etelä-Suomen kosmetologikoulussa sekä meikkitaiteilijaksi Milanon BCM:ssä. Milanossa työskentelin kampaajana ja toimin myös simultaanitulkkina alan ammattilaiskursseilla. Suomessa olen tehnyt töitä Helsingin kampaamoissa, perustanut oman Haircode-kampaamon Helsinkiin 2001, ja vuodesta 2011 lähtien olen työskennellyt Porvoossa oman Neostudio-yritykseni kautta.

Kouluttaudun alalla jatkuvasti erilaisilla alan kursseilla niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Kouluttautumalla pysyn ajan tasalla hius- ja meikkitrendien kehityksestä, ja palvelu on aina modernia, ajantasaista ja yksilöllistä. Olen ollut mukana toteuttamassa kampauksia sekä meikkejä myös elokuvatuotantoihin. Seuraava koulutukseni on marraskuussa 2026  Vidal Sassoon -seminaari Helsingissä, jossa keskitymme Sassoonin tekniikoihin sekä uusimpiin trendeihin. 

Työskentelen laajasti hiusten ja meikkausten parissa ja Neostudioon on tervetullut niin naiset, miehet kuin lapsetkin. Tule hengähtämään studiooni – täällä löydämme sinulle tyylin, joka tuntuu omalta ja saa sinut hehkumaan. Palvelen niin suomeksi, englanniksi kuin italiaksi.

Hiustaitelija, meikkaaja-maskeeraaja Johanna Soppela-Gattuso

Kaipaatko uutta ilmettä tai päivitystä hiuksiisi? Tule Neostudioon ja anna hetki itsellesi ja hiuksillesi rentoutuen, uudistuen ja nauttien.

Scroll to Top